Ammattiasiakkaiden myyntipalvelu

Yrityksille suunnattu ammattiasiakasmyynti on paljon enemmän kuin tuotteiden tai palveluiden tarjoamista. Se on arvoa luovaa yhteistyötä, joka auttaa yrityksiä ratkaisemaan haasteita ja saavuttamaan liiketoiminnan tavoitteensa. Lammi Betonin yksi tavoitteista on varmistaa, että asiakkaamme saavat juuri heille oikeat tuotteet ja ratkaisut, oikea-aikaisesti, tehokkaasti ja asiantuntevasti.

Lammin Betonin ammattiasiakasmyynti palvelee ensisijaisesti jälleenmyyjä- ja rakennusliikeasiakkaita.

Lammin ammattiasiakasmyynti palvelee erityisesti rakennusliike- ja jälleenmyyjäasiakkaita. Ammattiasiakkaiden myyntipalvelusta vastaa myyntipäällikkö Ari Aalto. Hän on työskennellyt Lammilla vuodesta 2006 eli lähes 20 vuoden ajan. Rakennusalalta ja myyntityöstä hänellä on kokemusta sitäkin enemmän: ”Myyntikokemukseni alkaa vuodelta 1987, jolloin toimin automyyjänä. Rakennustarvikemyyntiin siirryin rautakauppapuolelle vuonna 1989, yritykseen nimeltä Renlund Oy.”, kertoo Aalto. ”Rakennustarvikemyynnissä olen toiminut myös K-Raudassa sekä RTV-Yhtymällä ja ennen Lammille tuloa olin teknisessä myynnissä Würth Oy:llä.”, hän jatkaa.

Myyntipäällikkö asiakkaan apuna: Ari Aalto

Lammin asiantunteva ammattiasiakkaiden myyntipalvelu tarjoaa ja toimittaa asiakkaan projektiin juuri oikeat harkko-, perustustuotteet ja niiden lisätarvikkeet sekä tarvittaessa opastaa tuotteiden käytössä. Aalto kuvailee työtään: ”Päivittäisessä työssäni vastaan asiakkaiden viesteihin: tarjouksilla tarjouspyyntöihin, tilausvahvistuksilla tilauksiin, sekä puhelimitse että sähköpostilla.” Aallon työ on monipuolista: ”Kartoitan asiakkaan toiveet ja tarpeet, koska jokaisen asiakkaan hankkeet ovat erilaisia. Jos asiakkaalla on projektiin liittyviä haasteita, autan mielelläni ratkaisemaan ne. Asiakkaan tulee aina saada vastaus kysymykseensä, vaikka vastaus olisi, että emme pysty omilla tuoteratkaisuillamme häntä Lammin Betonin myyntipäällikkö Ari Aaltoauttamaan, silloin ohjaamme eteenpäin. Haluan varmistaa, että myyjä on asiakkaan tavoitettavissa ja asiakkaan kysymyksiin – riippumatta kysymyksestä – vastataan, ja jos ei itse tiedä vastausta ohjata eteenpäin omassa yrityksessämme tai jopa yrityksemme ulkopuolelle. Asiakas saa myyjältämme halutessaan tarjouksen, otamme vastaan tilauksen ja hoidamme eteenpäin asiakkaan ilmoittaman laskutuskanavan kautta, selvitämme tarvittaessa lähettämöstä toimitusajan, annamme teknistä neuvontaa – tai ohjaamme kysymyksen eteenpäin. Tärkeimpänä on, että asiakas tulee aina huomioitua.” Aaltoa motivoi jatkuva vuoropuhelu asiakkaiden kanssa sekä Lammin työyhteisön hyvä tiimihenki: ”Minua inspiroi keskustelut asiakkaidemme kanssa ja hyvä henki omassa porukassamme.”

Tavoitteena erinomainen asiakaskokemus

Lammin Betonilla tutkitaan säännöllisesti asiakastyytyväisyyttä ja sitä, kuinka todennäköisesti asiakkaat suosittelisivat Lammia muille. Yksi tarkasteltavista asioista on Lammin ammattiasiakkaiden asiakastyytyväisyys ja toimintaa kehitetään jatkuvasti saadun palautteen perusteella.

”Meille on merkityksellistä, että tunnemme asiakkaamme ja se on yksi syy, miksi mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti. Haluamme jatkuvasti kehittyä ja tarjota asiakkaillemme parhaita kivirakentamisen ratkaisuja ja palvelua.”, kuvaa Aalto asiakastyytyväisyyskyselyjen merkitystä. ”Olemme saaneet paljon hyvää palautetta, mutta on myös tärkeää osata kriittisesti tarkastella toimintatapoja ja tarvittaessa kehittää niitä. Tuotteissamme yhdistyy tinkimätön laatu sekä rakentamista helpottavat ratkaisut. Toimimme niissä alamme edelläkävijänä ja vastaavasti haluamme toimia esimerkkinä erinomaisella myyntipalvelulla.”, summaa Aalto.

Lammin Betonin ammattiasiakasmyynti myyntipalvelu Myyntipäällikkö Ari Aalto

Vuonna 2024 ammattiasiakkaiden asiakastyytyväisyyskyselyn NPS-pistemäärä oli 90. ”Teemme jatkossakin kaikkemme, että saamme pistemäärän pysymään yhtä korkealla tasolla.”, toteaa Aalto.  Kyselyn tuloksista voi lukea tarkemmin artikkelista: ”Lammilla tutkitusti tyytyväiset asiakkaat”. Asiakkaiden kokemuksiin harkkorakentamisesta ja yhteistyöstä Lammin kanssa voi tutustua sivustollamme.

Tutustu: Kokemuksia harkkorakentamisesta

Otamme palautetta vastaan milloin tahansa. Palautetta voi jättää meille lomakkeella tai olla suoraan yhteydessä myyntiimme. Kaikki ammattilaismyynnin yhteystiedot löytyvät täältä.

Anna palautetta

 

Ota yhteyttä:

Lammin Betoni Myyntipäällikkö ammattiasiakasmyynti Ari Aalto, ammattiasiakkaiden myyntipalveluAri Aalto
Myyntipäällikkö, myyntipalvelu
0207 530 419 
ari.aalto@lammi.fi

 

Tutustu Lammilaisiin

 

Julkaisemme artikkeleita, jotka tutustuttavat lukijan paremmin Lammin henkilökuntaan, tuotteisiin ja palveluun. Meillä Lammilla on 45 henkilön tiivis työyhteisö, jossa jokaisella on tärkeä rooli, kun valmistamme asiakkaillemme huippulaadukkaita harkko– ja perustustuotteita huippulaadukkaisiin kivitaloihin.